TIEDOTE

TIEDOTE: OPTIMESYS ON OSTANUT INSIDERS FINLAND OY AB:N KOKO LIIKETOIMINNAN

OptimeSys-konserni on ostanut Insiders Finland Oy Ab:n liiketoiminnan. Insiders Finland Oy Ab:n liiketoiminta siirtyy OptimeSysille 1.3.2018 alkaen. Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2017 oli noin 420 000€.

Insiders Finland Oy Ab on vuonna 2000 perustettu, pääkaupunkiseudulla toimiva it-asiantuntijapalveluiden tuottaja, joka tarjoaa suunnittelu-, toteutus- ja tukipalveluita.

 

Yrityskauppa on OptimeSysille jo toinen kuluvan vuoden aikana

 

Tietoturva-alan suunnannäyttäjäksi tähyävä OptimeSys on kasvanut voimakkaasti viimevuosina. Kasvu ollut pääosin orgaanista, mutta jatkossakin yrityskaupat tulevat olemaan merkittävässä roolissa. OptimeSys arvioi liikevaihdon kasvun yltävän vuonna 2018 noin 30-40 prosenttiin verrattuna vuoden 2017 liikevaihtoon.

 

”Yrityskaupoilla on tärkeä rooli kasvustrategiassamme. Haemme johtavaa asemaa Suomen tietoturvamarkkinassa, ja tämä yrityskauppa on jälleen yksi askel sitä kohti. Tietoturva-ala kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia ja haasteenamme on löytää osaavia tekijöitä. Yrityskaupat ovat yksi tapa saada lisää osaajia kasvuamme tukemaan. Sisäisen koulutusohjelmamme myötä pystymme kouluttamaan näistä it-taustan omaavista henkilöistä muutamassa vuodessa tietoturvan huippuammattilaisia,” kertoo OptimeSysin toimitusjohtaja Kimmo Ojala.

 

”Minulle oli kaupassa tärkeää, että asiakkaamme saavat tätä kautta käyttöönsä laajempaa asiantuntemusta ja toisaalta työntekijämme löytävät hyvän kasvupolun omalle osaamiselleen. Olen kiitollinen asiakkaillemme ja työntekijöillemme kuluneista vuosista”, kertoo Insidersin toimitusjohtaja ja pääomistaja Sampsa Hario.

 

————-

Lisätietoja:

Kimmo Ojala
CEO, Optimesys Group Oy
+358 40 776 9984

 

Picture of OptimeSys

Kirjoittaja OptimeSys